lauantai 29. joulukuuta 2012

Ainoa joululahjakäsityö

Kiitoksia kaikille hyviä jouluja toivottaneille!

Ei tullut jouluksi paljoakaan lahjoja itse tehtyä. Meillä kun on sopimus, ettei aikuisten kesken lahjoja vaihdella niin vain lapsia tulee lahjotuksi. He taas eivät järin arvosta pehmeitä paketteja. Niinpä valtaosa paketeista olikin kovia ja vain yhden barbin mekon neuloin jämälangoista pikaisesti. Kuvatuksikin sain sen vasta joulun jälkeen, sillä valmistuminen ja paketointi meni aatonaattoiltaan. Ohjeen löysin mutkan kautta suomalaisesta blogista, vaikka se kyllä löytyy Ravelrystakin. Jotain omia muutoksia tein matkan varrella mittaillessani.

Lanka:  Novita  Nalle ja joku pörrölanka, kului 10 g
Sukkapuikot: 3.5 mm
Neulottu: 21.-23.12.2012 Ravelry

Tänä vuonna tullee vielä ainakin pari muutakin bloggausta valmiista töistä. Onnistuin ne kuvaamaan tänään ja ne odottavat vain kirjoittamista. Saisi ikään kuin vuoden pulkkaan sitten. Kuvaus vain on haastavaa, sillä kamerastani on mennyt akku huonoksi eikä se lataa juurikaan enää, joten kaikki on tehtävä johdon kanssa. Uutta akkua odotellessa siis. Muutaman kuvan olen jo tänne puhelimella ottanut, mutta niiden laatu ja onnistumisprosentti ovat heikkoja.

3 kommenttia:

  1. Meillä vähän samaan tyyliin jouluna, että vain lapsille lahjoja.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa nähdä oma ohje käytössä! Pienillä muutoksilla saa niin paljon näköä aikaan.

    VastaaPoista

Jätä toki sananen minulle.