lauantai 29. syyskuuta 2012

Ten, Ten, Tennarit

Jo ennen Sukkasatoa sain neulontavalmiiksi Tennarisukat Novitan sukkalehden ohjeella. Minun piti laittaa sukkiin pohjiksi Lankamaailmassa myytävät valmis-tossunpohjat. Viimeksi siellä käydessä ei oikeaa kokoa ollut saatavilla ja sukkien valmiiksi saattaminen muilta osin jäi roikkumaan. Torstaina vihdoin sain nauhat molempiin sukkiin ja sitten ne jäivätkin odottamaan vain kuvaamista. Nyt ne on kuvattukin. Jätin tarkoituksella pois molemmilta sivuilta ne pyörylät ja sukat on tehty Nallesta.


Malli: Tennarisukat, Novitan Sukkalehti, koko 38
Lanka:  Nalle vaalean sininen & valkoinen, kului 70 g
Sukkapuikot: 3 mm
Neulottu: 14.7.-27.9.2012 Ravelry
 
SMY muisti minua jälleen. Tai oikeastaan hän muisti Pikkukässää kirjanmerkillä merkkipäivän johdosta. Kaunis, yksinkertainen idea, josta Pikkukässä oli oikein mielissään. Kakkuakin olemme syöneet juhlan kunniaksi, mutta en sitten huomannut kuvata sitä ennen kuin puolet oli jo syötynä. No vahinko ei kyllä ollut kovin suuri, sillä mikään mestariteos ei kakku ollut ja se oli tehty valmispohjalle kaiken lisäksi.
 
 

1 kommentti:

  1. Kivat tennarisukat! Jännä kirjanmerkki, taiteellinen.

    VastaaPoista

Jätä toki sananen minulle.