lauantai 30. kesäkuuta 2012

Uutta ja vanhaa


Toissapäivänä tuli viimeisteltyä muodin mukainen röyhelöhuivi. Pitihän sitä kokeilla sellaisenkin neulontaa. No oikeastaan sen tekemisellä oli kyllä aika vähän yhteistä sen kanssa, mitä minä neulonnalla ja sen tekniikalla tarkoitan. Jos neuloisin amerikkalaisittain / brittiläisittäin, niin sitten oltaisiin lähempänä. Mutta minun tyylini on mannermainen, joten se langan venksuttelu oli jotenkin outoa. Koska olen sen verran lyhyt varreltani, tein hiukan lyhyemmän huivin kuin löytämissäni ohjeissa on. Yleensä niissä kehotetaan neulomaan 150 cm, mutta tyydyin reiluun 130 cm.


Malli:  Yleinen röyhelohuivimalli
Lanka: Rico Design Can Can Glitz, kului 86 g
Puikot: 5 mm
Neulottu: 12.-28.6.2012 Ravelry

Langan ostin kesäkuun neuletapaamisessa Lankamaailmassa äitienpäivälahjaksi saamillani rahoilla.

Ja sitten sitä vanhaa. Kaivoin ompelukoneeni kaikkien korjattavien vaatteiden alta esille korjaamalla ne pois. Tänään pääsin sitten toteuttamaan luovuuttani. Tämä on ollut suunnitteilla jo jonkin aikaa. Nimittäin uusiokäyttää vanhaa, noin 100 cm kokoista, collegepaitaa. Se ei ollut enää ihan priima ja alkoi olla pieni jo kaikille omille lapsille. Myyntiin sitä ei kannattanut laittaa, mutta olisi ollut häpeä heittää niin kaunis kuva roskiinkaan hihassa olevan vian takia. Niinpä siitä tehtiin tyynyn päällinen kuopuksen sänkyyn. Tyyny on sekin kierrästystavaraa, jonka entinen päällinen on jo aika kamalan näköinen. Saumasin paidasta vain helman ja hihat ja jätin kaula-aukon käsittelemättä. Siitä on helppo ottaa tyyny pois ja heittää päällinen pesuun tarpeen vaatiessa. Aikaa meni vajaa 10 minuuttia, sillä sivuja piti vähän mittailla. Muuten olisi mennyt 3 minuuttia saumurilla surautella.

1 kommentti:

  1. Se on sääli, kun monissa paidoista jää niin hyvät kuvat, eikä paidat enää oo käytössä. Toi onkin hyvä keino käyttää kuvaa. Minullakin ois iso kasa, kun en oo raaskinu heittää pois...

    VastaaPoista

Jätä toki sananen minulle.